Suomen Digimarkkinointi neuvoo lähestymään aihetta kysymällä seuraavat kysymykset: Miksi meidän verkkosivumme ovat olemassa? Mikä on sivuston olemassaolon tavoite? Haetaan sivustolla sitten myyntiä, tai jakoja, tai esimerkiksi tapahtumamarkkinoinnin näkökulmasta tapahtumaan ilmoittautumisia, on tällaisen mitattavissa olevan tavoitteen toteutuminen nimeltään konversio.
Jotta tavoitteita voitaisiin saavuttaa, täytyy tarjota vastaus asiakkaan ongelmaan tai tarpeeseen. On siis erittäin tärkeää, että segmentointi on hoidettu huolellisesti. Kohderyhmän tarpeiden tunnistaminen on todella tärkeää, jotta oikeaa ratkaisua pystytään tarjoamaan.
Konversio-optimoinnilla pyritään nostamaan konversioastetta. No mikä se konversioaste sitten on? Se lasketaan jakamalla sivuston kokonaiskävijämäärä toteutuneilla tavoitteilla valitun ajanjakson aikana.
Sampsa Vainio kertoo, että tärkein osa-alue konversio-optimoinnissa on testaus. Yksi esimerkki tästä on A/B-testaus. A/B-testauksessa voidaan ottaa samasta sivustosta kaksi versiota, muuttaa toisesta sivustosta jokin pieni yksityiskohta, kuten esimerkiksi sivun layout ja sitten ohjata sivuston kävijät tasan näille kahdelle eri sivustolle. Tämän jälkeen voidaan verrata toteutuneita konversioita.
Toimelias kuvailee konversio-optimointi on jatkuvan kehittämisen työvälineenä. Mielestäni tämä työvälineen pitkäaikainen käyttäminen nouseekin suurimmaksi haasteeksi tapahtumamarkkinoinnissa, koska tapahtumat ovat usein kertaluontoisia ja niiden markkinointi usein toteutetaan lyhyehkön ajanjakson aikana. Olisi todennäköisesti ajanhukkaa jos esimerkiksi Sime-Rockia kampanjoitaisiin läpi vuoden samalla teholla; todennäköisesti se ei varsinaisesti nostaisi erityisemmin tapahtumaan osallistuvien määrää vaan lipun ostaneiden määrä kasvaisi tapahtuman lähestyessä. Samassa tilanteessa esimerkiksi verkkokauppaa markkinoitaessa voidaan eri ajanjaksojen myyntiä verrata keskenään (poislukien tietenkin isoimmat sesongit, kuten joulu) ja voidaan verrata toteutuneita konversioita keskenään.
Vuosittain toistuvissa tapahtumissa mielestäni tärkeäksi osa-alueeksi konversio-optimoinnin puitteissa nousee viestintä- ja markkinointisuunnitelman ja sen tavoitteiden tarkka kirjaaminen kaikissa tapahtumanjärjestämisen vaiheissa. Tapahtuman jälkeen tulee tarkastella markkinoinnin onnistumista sille asetettujen tavoitteiden kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti